SIJAISTOIMINTAA
Minun pitäisi hakea töitä. Ei yhtään huvita. Sen sijaan siivosin lasten vaatekaapin. Ja aloin virkata.
Innostuin virkkaamisesta viime kesänä, kun odottelin Unin syntymää. Ensimmäiseksi väkersin mustan neliskanttisen patalapun. Olin aikaansaannoksestani vilpittömän onnellinen. Koulun käsityötunneilla sain aikaan vai patakolmion. Patalappua seurasi kasa epämääräisiä kukkasia ja epäonnisia isoäidin neliöitä. Sitten Stitch 'n bitch-ohjetta mukaillen nallekarhu naapurin pikkuiselle tytölle. Sekä yksi jänis omaan käyttöön.

Seuraavaksi aloitin Myrskyn toiveesta merirosvopaidan virkkaamisen. Sain takakappaleen valmiiksi ja osan etupuolen kuviosta. Sitten syntyi Uni. Tänään kaivoin pitkän tauon jälkeen pääkallopaidan esiin. Merirosvot ovat edelleen pop, mutta Myrsky on kasvanut monta senttiä ja paita näyttää harmillisen naftilta. Paidan jälkeen ehkä pari inkapipoa. Ellei se työnhaku ala yllättäen kiinnostaa.

LINTUJEN KAUPUNKI
Minun isäni pitää luontodokumenteista, asioiden suunnittelusta, saksalaisista poliisisarjoista, Janssonin kiusauksesta, väittelystä - ja pikkulinnuista. Lintuystävilleen hän on rakentanut kymmeniä pönttöjä vanhempieni talon pihapiiriin ja lähimetsään. Isäni sairastui vakavasti 1999, eikä pysty enää kävelemään, liikuttamaan käsiään tai edes hengittämään itse ilman koneen apua. Alla osa kartasta, jonka hän piirsi uusien pöntönhuoltajien avuksi. Kartta on piirretty tietokoneella pienen otsaan kiinnitetyn tarran avulla. Insinööri-tyypin ihmisenä hän varmasti nautti kartan tekemisestä. Isäni itse kirjoitti minulle näin:

On aamuhämärä, kello on jotain kuusi, kun kirjoittelen tätä avoimen ikkunan ääressä. Vaikka minun elämäni ei todellakaan ole mikään kuorrutettu sokerikakku, niin näin keväällä kun kuuntelee mustarastaan ja punarinnan kilpalaulua, on se vaan jonkinmoinen kermaleivos kuitenkin. Punarinta laulaa aivan tuossa lammen rannassa. Vielä viime vuonna se pesi talon metsän puolella. Taitaa olla sen verran aikoinani metsittämäni pellon puut kasvaneet, että se on sinne uskaltautunut. Nyt siellä lensi jopa kevään ensimmäinen lehtokurppakin - sen tunnistaa helposti litisevästä lentoäänestä. Se on myös näitä hämärän lintuja. On se kumma miten kaikella luonnossa on aina keväällä valtava kiire. Se saa aikaan kiireen jopa minullekin. Pitäisi pikimmiten tyhjentää ja kunnostaa kaikki nuo pihapiirin kolmekymmentä lintujen asumusta.