Kolmevuotiaat ovat ihania! Toisinaan kolmevuotiaat ovat hermoja raastavia.
He nimittäin "tikittävät".
Lunta! Pulkkamäki! Hauskaa! Mutta. Kymmenen minuutin matka mäkeen kestääkin puolitoista tuntia. Matkalla olohuoneesta eteiseen tulee vastaan legoraketti, johon täytyy vielä lisätä pari osaa. Eteisen pöydältä löytynyt kolikko on vietävä välittömästi kukkaroon. Ikkunoista tulviva auringonpaiste aikaansaa halun sovitella hattuja ja aurinkolaseja. Voisiko saappaat pukea ensin ja sitten vasta haalarin? Posteljooni pudottaa luukusta mainoksen, joka täytyy vielä selailla ennen lähtöä. Pysähtyykö hissi jokaiseen kerrokseen, jos painaa kaikkia nappuloita? Jokaisen kinoksen päälle on kiivettävä, koskemattomaan hankeen on jätettävä jälki, tielle osunut keppi otettava matkaan. Samoin suuressa tyhjässä tilassa on juostava. Lätäkköön täytyy hypätä. Ventovieraan hassua tukkaa tekee mieli pörröttää. Niin se vain on. Tarve on pakonomainen. Kuin aivastus. Uhkailulla, kiristyksellä ja lahjonnalla tarvetta voi hetken onnistua lykkäämään. Mutta lopulta on kuitenkin aivastettava.
Tänään olin tikittävästä kolmevuotiaastani erityisen onnellinen.
Askartelimme yhdessä blogiini bannerin.
2 kommenttia:
Hyvät puuhat teillä. Persoonallisempi muttei ihan niin chik banneri :)
Ja hieno tulikin.
Hyvä että jätit kommentin, löysin tännekin.
Kuullostaa niin omankin kolmevuotiaani touhuilta. Jos ei ole mikään tietty kelloon sidottu tapaaminen odottamassa, kuinka loputtoman monivaiheinen ja pitkä voikaan olla matka... Tänään viimeksi oltiin pitkälti puolen päivän jälkeen vasta ulkona...
Lähetä kommentti