maanantai 17. maaliskuuta 2008


MESTARISUKELTAJA
Eilinen oli aivan erityinen päivä.
Käymme joka sunnuntai lasten kanssa sisarusuinnissa. Myrsky aloitti vauvauinnin jo kolmekuisena ja hänestä kehittyikin vähitellen melkoinen vesipeto. Kaksivuotiaana Myrsky hyppi altaan reunalta veteen, sukelsi pohjasta leluja ja ui pitkiäkin matkoja veden allla. Nappulauinti päättyi Myrskyn täyttäessä kolme ja päätimme jatkaa harrastusta omatoimisesti uimahallissa. Sitten iski laiskuus ja rutiinikyvyttömyys. Seuraavan puolen vuoden aikana kävimme uimassa kolme kertaa. No, voisimmehan mennä sisarusuintiin sitten pikkusiskon kanssa. Kun sisarusuinti tammikuussa alkoi, Myrsky oli unohtanut sukeltamisen! Vettä meni silmiin ja nenään. Koko hauskuus oli poissa. Myrsky ei halunnut edes puhaltaa veteen kuplia. Asia harmitti Myrskyä paljon ja harmistus muuttui kiukkuiluksi ja kiusanteoksi. Sitten eilen aivan yllättäen Myrsky loikkasi veteen ja sukelsi! Noin vain. Perään tehtiin monta reimuntäytteistä loikkaa lisää. Äidin aarteista löytyi sukeltajamestarille mitali ja uinnin päälle juotiin vielä mitalimehut.

1 kommentti:

Joola kirjoitti...

Mahtavaa lukea uimarista! Meillä kun täällä pelätään jo, jos vähän tulee kasvoille roiskeita. Joku on mennyt vikaan...
Niin siis erityisen hienoa, että vanha taito tuli takaisin! Vähemmästäkin ansaitsisi mitalin.